Moikka!

Nyt on vauvauutiset julkistettu, ja laitan tän bloginkin nyt julkiseks. Lukijoita löytyy tai ei, mä kirjottelen ihan omaks ilokseni. Viikkoja on nyt 16+4, ja vauvelin pitäis olla nyt n. avokadon kokoinen (latasin ohjelman kännykkään jossa kerrotaan viikoittain vauvan koko ja muuta tietoa, ihan näppärä.). Rakenneultraan on enää alle kuukausi aikaa, jännittääää.

Tosiaan, jouluaatto on kuuden päivän päästä, ihan älyttömän nopeesti menny tää joulukuu. Sit 26. päivä lähen mun parhaan ystävän kanssa laivalle rentoutumaan, mennään buffettiin syömään (lue: syödään ja joudutaan kierimään ravintolasta ulos ku ollaan niin täynnä.... :D No ei kai.), ja ollaan vaan kahdestaan, ja nyt kun ei voida juoda, niin vedetään ittemme sitten sokerihumalaan ja juodaan lasten alkoholittomia drinkkejä (oon aina himoinnut niitä ja nyt on hyvä syy niitä juoda :D). Meiän kahdenkeskinen aika on jäänyt aika vähälle, hänellä on avopuoliso, joten ei me koko aikaa voida kahestaan olla :D Aina tilaisuuden tullen meen niille yökyläilee ja jos ei hetkeen puhuta, ni kyllä se ikävä tulee :)

Tämän parhaan ystävän kanssa mä lähdin turkkiin lomailemaan, ja heti ekalla reissulla tutustuin mieheeni, mutta vasta vuoden päästä seuraavalla reissulla me tutustuttiin paremmin ja alettiin seurustelemaan ja päädyttiin menemään naimisiin ja nyt oon paksuna :D Hetkeäkään en oo mitään tätä katunut, ja toivottavasti en tulevaisuudessa tule katumaan! Mä tiedän että tää meiän avioliitto saattaa tarkottaa sitä, että mä joudun jättämään suomen ja muuttamaan sinne, mut hei, sinne pääsee ja sieltä pääsee myös pois :)

Mä oon ikionnellinen nyt, vaikka tää kaukosuhde ottaakin välillä hermoille ja rankasti. Mut ilman molemminpuolista luottamusta tästä ei tulis yhtään mitään. Ei tää helppoa ole :D

AI NIIN, ja ihana rakas iskäni osti mulle menolipun sinne turkkiin, lähtö on 20. tammikuuta, JEEEEE. Paluulennon se ostaa sitten vähän myöhemmin. On toi kyllä kallista lennellä edes takas, huhhuh. Eikä ne lentomatkatkaan mitään herkkua ole. Oon kovin kärsimätön ihminen ja Istanbuliin lentää sellaset 3,5 tuntia + aina oon joutunut odottaa siellä Istanbulin kentällä n. 4 tuntia sitä mun jatkolentoa, mikä onneks kestää vaan vähän yli tunnin. Eli aika pitkä on mun lentomatka et pääsen sinne toiseen kotiini...

Eilen olin taas neuvolassa käymässä ja kuulemma normaalisti vauvan sydämen ääniä ei tässä vaiheessa neuvolassa kuunnella, mut se mun neuvolantäti (pikemminkin neiti, kun melko nuori on :D) itse ehdotti sitä kun me ei välttämättä enää sen kanssa nähdä, kun se on ollut vaan sijaisena siellä. Sieltä ne äänet kuului ja ihan pakahduin onnesta <3 Käsittämätöntä että mun sisällä kasvaa toinen ihminen... :)

Mä meen nyt taas ja kirjottelen myöhemmin kuulumisia :)

Kolmastoista viikko meneillään, ja pikkunen kovasti kasvaa masussa. Pikkuhiljaa alkaa elämä helpottumaan kun olo paranee päivä päivältä. Pahoinvointi on näillä näkymin kadonnut, mutta etovuus ja väsymys jaksavat varjostaa mun päiviä. Aamulla en sängystä ylös kovin aikasin pääse, se tuntuu ihan ylivoimaselta teolta. Nyt kun ei niitä töitäkään ole löytynyt niin ei ole kyllä mihinkään edes kiire... Alkaa pikkuhiljaa pelottaa että mistä ihmeestä mä repäsen rahat lentolippuun.

Masentaa kun on joka päivä niin kamalan pimeetä, tänään olin koirien kanssa kolmen maissa metsässä kävelemässä, ja aurinko oli jo laskemassa??? Siis tää ei voi olla totta että ollaan kohta jo joulukuun puolella ja joulu lähestyy kovaa vauhtia. Taitaa joululahjatkin jäädä ostamatta... Oman suuren joululahjani saan vähän myöhässä, vasta 13.1, jolloin on rakenneultra ja toivottavasti saadaan tietää että onko masussa prinsessa vai prinssi.

Turkkiin lähdön päivämäärääkin piti siirtää kauemmas, ultran takia. Olis ihan kiva jos pääsis lähtemään jo tammikuun puolessa välissä, mutta saa nyt nähdä. Tammikuun lopussa liputkin on nyt halvempia kuin keskellä kuukautta, saa nähä miten sekin muuttuu, kun tuntuu et lippujen hinnoissa on roimia eroja kun viikon välein käy katsomassa.

Tänään sain itsestäni huimasti irti kun siivosin ja vaihdoin järjestystä tänne mun koppiin. Sain pienen meikkauspisteenkin väsättyä, niin ei tarvitse enää eteisen lattialla istualteen meikata ja laittaa hiuksia. Vaikka ei sitäkään nyt kovin usein tuu tehtyä... :D Hiustenvaalennusoperaatio taas meneillään, tummat oli ihan superkivat, mutta kun oma väri on niin vaalea, niin tummia hiuksia pitäis olla koko ajan värjäämässä, vaaleissa se tyvikasvu ei oo niin justiinsa.

Tulis nyt vaan nopeesti se joulukuu ja toivottavasti kaikki asiat sen kuluessa järjestyy. Stressaa ihan älyttömästi, eikä tää rahattomuus auta yhtään! Mur.

Jospa kohta uskaltais tän blogin laittaa näkyville, sitä päivää odotellessa... En oo kovin monelle tästä raskaudestakaan vielä kertonut, ehkäpä teen sen ensin, niin ei tuu ihan shokkina nää kaikki jutskat. Mut ihan suoraan sanottuna ei kyllä yhtään huvittais kertoa, eikä taida olla pakkokaan, näin on ihan hyvä! Kuhan kaikki läheisimmät tietää, eiks se oo tärkeintä? :)

Kohta untenmaille puhtaisiin lakanoihin.. Näkymisiin!

Hylkäsin vanhan blogini, koska en vaan jaksanut enää päivittää sitä. Tein nyt blogin joka kertoo mun elämästä, ei vaan turkin reissaamisesta. Ehkä tätä jaksaa jopa päivittääkkin, jos pidän tätä vähän niin kuin päiväkirjana.

Vielä en tätä julkaise, tai en kerro tästä kellekkään, sillä tieto, josta aion tänne paljon kirjottaa, ei vielä kovin monen korvaan ole kantautunut... Salaisuuteni on, että vatsassani kasvaa pikkuinen pirpana, pieni turkin pippurini <3

Pian yhdettätoista viikkoa painellaan eteenpäin, ja synttärilahjaksi saan nähdä pirpanan ensimmäisen kerran, jolloin tulee 12 viikkoa täyteen ja on ensimmäisen ultran aika.

Turkista suomeen tullessa oli jo vähän sellanen kutina, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Kotiin saavuttuani, seuraavana päivänä menin parhaalle ystävälleni viikonlopuksi kylään, ja tehtiin yhdessä mun testi. Tai siis ei nyt ihan yhdessä, vaan mä hoidin hommani vessassa ja ystävä kertoi mulle tuloksen, sillä itse en uskaltanut katsoa. Tikkuun ilmestyi kaksi viivaa, ja mun silmiin kyyneleet. Onnesta tietenkin, ja ehkä vähän säikähdinkin ja pelästyin. En voinut uskoa tätä todeksi - enkä voi vieläkään.

Jännittyneenä laitoin miehelleni viestin, että plussaa näyttää, ja sehän innostu. Ei voinut uskoa todeksi, mutta loppujen lopuksi ei saanut enää sanaa suustaan kun oli niin onnesta soikeena. Se on enemmän touhuissaan tästä kun mä, koska mä en vaan uskalla vielä täysillä innoita. Se on paiskinu töitä melkeenpä vuorokauden putkeen joka päivä, ainoa vapaa on sunnuntai mutta ei sekään aina.

Mä oon etsinyt töitä että saisin lentolipun sinne ostettua vielä tän vuoden puolella, mutta huonolla tuloksella. Enkä mä kyllä oo ees joka päivä jaksanu keskittyä siihen, sillä mulla on ollu aivan järkyttävä olo viimesen kuukauden ajan. Pahoinvointia, etovaa oloa ja väsymystä. Ei mitään jaksais tehä, mut onneks nyt pahoinvointi on lähteny pois, vähän etovuutta vielä jäljellä, mut väsymys ei katoa! Plaah, sais jo riittää.

Ja ehkä riittää nyt tää raskaushöpötys tän postauksen osalta. Toivottavasti pääsisin lähtemään sinne takas jo ennen uutta vuotta, jotta voitais viettää se yhdessä. Onko kukaan viettänyt uutta vuotta turkissa? Millasta siellä on ollut? Turistikohteissa on varmaan melko kuollutta (tai no onhan sielläkin paikallisia..), mutta muualla?

Viime kerralla lentäminen sujui jo ihan hyvin, vaikka tosi paljon jännittikin, mutta se ei ollut enää sellasta haparointia. Vaikka musta tuntuu ettei siitä koskaan tule sujuvaa. Ei oo kivaa lentää yksin, eikä varsinkaan oo kivaa seikkailla lentokentillä yksin. Istanbulin lentokenttä on tosi iso ja PELOTTAVA. Vaikka onhan sekin jo ihan tutuksi tullut, mutta silti. Ja yleensä siellä Istanbulissa sitä jatkolentoa oon odotellut sellaset mukavat 4 tuntia. Onneks se jatkolento kestää vaan sellaset 1,5 tuntia, ja sitten oon perillä! Ja tosi väsynyt.

Toivottavasti tulee nopeasti joulu! Sitä ennen kyllä on juhlittava mun ikääntymistä - 23 vuotta, jaiks. Justhan mä täytin 18.... Joulu on yks mun lempparijuhlista, saa syödä hyvää ruokaa napansa täyteen, paljon kynttilöitä, joulukuusi tuoksuu ja havuset pistelevät sukkien läpi. Monta rasiaa suklaata, villasukkia, lahjapaperia, kinkku ja/tai kalkkuna tuoksuu, lunta pihalla ja sukulaiset (joskus myös ne vähemmän ihanat.....). JOULU! <3

Tällä kertaa lähtiessä laukkuun ei pakatakkaan toppeja, biksuja ja muita kesäjuttuja, vaan farkkuja, sukkia, villapaitoja ja kaikkia inhottavia talvikuteita... Ei siellä onneks niin kylmä ole kun suomessa, mutta kylmä kuitenkin (eipä, samalla tavalla siellä on ollu maa valkosena, ja joinain päivinä ollu jopa kylmempää ku täällä...). Ainoo mitä jään suomesta kaipaamaan, on lämmin suihku ja sauna. Siellä kun ei lämmintä vettä tule suihkusta, sillä joku osa on vedenlämmittäjästä rikki, ja sitä ei ole korjattu, vaan anoppi ja sisko osti mieluummin uudet 40 tonnin kalusteet kotiin. JES. No pääsee mies sitten keittelemään mulle vettä, ja mä pääsen peseytymään niin kun meiän mökkisaunassa, jossa ei ole juoksevaa vettä, joten ei siis ole suihkuakaan.

Mä nyt lopettelen ja meen koittaa tota nukkumista, huomenna taitaa olla edessä käynti neuvolaan ja verikokeet. Apua.

No niin, heippa!